tiistai 26. maaliskuuta 2013

Lehdistötilaisuus - Vastuu kaupungin tulevaisuudesta kuuluu jokaiselle

Viime viikolla Kotkan kaupunki julkaisi Avoinkotka.fi palvelun lehdistötilaisuudessa Merikeskus Vellamossa. Kotkan kaupungin kehitysjohtaja Terhi Lindholm, kaupunkisuunittelujohtaja Markku Hannonen, Oxford Researchin toimitusjohtaja Jouni Eho sekä Dakarin Samuli Suikkanen avasivat paikalle saapuneille lehdistön edustajille Avoinkotkan taustoja ja tavoitteita. 
Julkaisu on tuonut paljon näkyvyyttä, mikä auttaa palvelua saavuttamaan tarvittavan kriittisen massan - Kantasataman sivuilta löytyykin jo monta hyvää ideaa. Asiasta uutisoivat YLE ja Kymen Sanomat.

Terhi Lindholm kertoi yleisesti palvelusta, joka tukee Kotkan kaupungin tavoitetta lisätä vuorovaikutusta ja avoimuutta: "Kotkan kaupunki tarvitsee kaupunkilaistensa mielipiteitä uusien ideoiden kehittämiseen." 

Markku Hannonen jatkoi samoilla linjoilla ja totesi, että asukkaat ovat unohdettu voimavara kaupunkisuunittelussa: "Vastuu kaupungin tulevaisuudesta kuuluu jokaiselle." Hannonen korosti, että Avoinkotka on neutraali työkalu jolla voidaan käsitellä vaikeitakin asioita, kuten tuulivoimahankkeita. Hannonen myös totesi, että kaupungit, joissa on tiivis yhteisö menestyvät - tätä ajatusta tullaan tarkastelemaan myös sosiaalisen pääoman näkökulmasta blogissa lähiviikkoina.


Jouni Eho taas avasi hankkeen taustoja. Avoinkotkan inspiraationa toimii Sitran Brickstarter-projekti. 

Samuli Suikkanen vastaa Avoinkotkan teknisestä toteutuksesta. Hän esitteli palveluksen toiminnalisuuksia ja käyttöliittymää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti